Keho ja Mieli

Itsehoitoharjoitus: Läsnäolo

3.2.2015
Kehon keskilinja

Meditointi voi yksinkertaisimmillaan olla paikallaan oloa ja hengittelyä. Jokainen osaa sen. Meditaatio tai hiljentyminen tuntuu äkkiseltään ajateltuna aikaa vievältä ja sitähän nykyihmisellä ei ikinä koskaan milloinkaan ole. Niinkö? Uskallan väittää, että näihin seuraaviin lyhyisiin hiljentymis- ja keskittymisharjoituksiin meillä kaikilla on aikaa ihan joka päivä ja parhaimmillaan totuttuasi tekemään niitä, toistat niitä huomaamattasi päivittäin.  Toisen harjoituksista olen oppinut opiskellessani kiinalaista lääketiedettä ja toisen opin äskettäin myöskin opiskellessa. Läsnäolosta on puhuttu jo pitkään, eikä suotta. Kun pääset hetkeksikin täydelliseen läsnäolon tilaan, koet varmasti vain ja ainoastaan hyviä tuntemuksia. Kaiken lisäksi nämä fiilikset ja ilmapiiri ovat helposti leviävää sorttia, joten olemalla itse läsnä jaat hyvää myös ympäristöösi. Molemmat harjoitukset ovat auttaneet minua monessa tilanteessa.

Ihmisten kohtaamisessa esimerkiksi juhlissa tai harrastusryhmässä olen monesti jännittynyt ilman mitään tiedostettua syytä. Olenkin useasti miettinyt, että nauttisin enemmän toisten seurasta jos olisin rennompi enkä kontrolloisi itseäni tai rakentaisi näkymätöntä suojakilpeä ympärilleni. Joskus tämä itsensä ns. näkymätön suojaaminen on tarpeen, mutta seuraavilla itsehoitoharjoituksilla olen kokenut saavani voimakkaamman, avoimemman ja rennomman olon itsestäni muiden seurassa. Sitä voisi kutsua sanalla läsnäolo. Ja onnistuessaan se tuntuu todella hyvältä. Harjoitusten tekemisen voi ajoittaa vaikkapa aamuun tai iltaan tarpeen mukaan. Iltaisin harjoitusten avulla voi saavuttaa nukahtamisen ja levollisen unen helpommin. Nämä harjoitukset vievät vain vähän aikaa ja antavat paljon.

Paranna keskittymiskykyäsi hengittäen

  • Istu tukevasti tuolilla jakapohjat kiinni lattiassa ja jalat hieman erillään toisistaan. Aseta kämmenet joko reisien päälle  kämmenpohjat ylöspäin tai alavatsalle navan ja häpyluun välimaastoon päällekkäin.
  • Suorista selkä siten, ettei synny notkoa alaselkään tai niskaan. Oikea asento syntyy kun painat hieman leukaa alaspäin ja kuvittelet, että joku vetää sinua hiuksista ylöspäin.
  • Sulje silmät, rentouta leuat avaamalla hieman suuta ja aisti hetken asentoasi. Hengittele.
  • Keskitä nyt ajatuksesi alavatsalle. Hengitä normaalisti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Jos tämä on vaikeaa, voit hengittää pelkästään nenän kautta.
  • Hengittäessä sisään suuntaa hengitys ajatuksissasi alavatsalle. Uloshengityksen tulisi olla rauhallinen ja pitkä.
  • Jatka harjoitusta 10-20min. Jos huomaat ajatuksesi harhailevan, yritä suunnata se hengitykseen tai alavatsalle.

Läsnäolo ja kehon keskilinja

Tämä harjoituksen voit tehdä seisten, istuen tai vaikkapa sängyssä maaten. Tarkoituksena on keskittää ajatukset tähän hetkeen ja läsnäoloon. Ensimmäistä kertaa tehdessäsi tätä harjoitusta suosittelen ärsykevapaata ympäristöä. Myöhemmin, kun takana on useita toistoja harjoitusta, se onnistuu melkeinpä missä vain.

  • Ota hyvä ja tukeva seisoma asento. Anna käsien roikkua rennosti vartalon sivuilla ja suorista ryhti.
  • Hengitä syvään ja sulje silmäsi.
  • Tunne maa jalkojesi alla. Aisti myös yläpuolellasi oleva taivas/ avaruus.
  • Kuvittele taivaalta tuleva kirkas ja puhdas valonsäde, joka kulkeutuu kehosi läpi päälaelta häntäluuhun. Anna valonsäteen kulkea kehosi ulkopuolelle maahan asti.
  • Valonsäde kulkee siis päälaelta alkaen kehon kuvitteellista keskilinjaa pitkin. Voit ajatella sen kulkevan konkreettisesti selkäydinkanavassa, jos anatomia on sinulle tuttua.
  • Pidä ajatus jatkuvasti keskelläsi kulkevassa linjassa/kanavassa. Valonsäteen ajattelu helpottaa keskilinjan tuntemista.
  • Jos ajatus harhailee, palauta se aina takaisin keskilinjaasi.
  • Jatka harjoitusta niin kauan kunnes tunnet itsesi rauhoittuneen ja mielesi tyhjentyneen ajatuksista.

Harjoitus on yksinkertainen, mutta hyödyllinen. Se auttaa rauhoittumaan tilanteessa kuin tilanteessa ja voit tuntea itsesi läsnäolevaksi, maadoittuneemmaksi ja kehosi tasapainoisemmaksi harjoituksen jälkeen. Saat tyhjennettyä mielesi päivän tapahtumista ennen nukkumaan menoa, jos teet harjoituksen illalla. Itselleni tulee aina tunne, kuin jalkani olisivat tiukemmin kiinni maassa. Pystyn nykyään tekemään tämän harjoituksen joissakin tilanteissa jopa silmät auki. Tämä itsehoitoharjoitus mm. auttaa jännittävissä tai hermostuttavissa tilanteissa ja sen kautta saavutettu läsnäolo leviää muihinkin ihmisiin rauhoittaen ja vapauttaen tunnelmaa, sillä vaikutat olemuksellasi myös toisten ihmisten elintilaan. Kerta kerran jälkeen asettuminen läsnäolon tilaan tulee helpommaksi.

Toivotan hyviä ja lempeitä läsnäolon hetkiä kaikille!

Saatat tykätä myös näistä

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti

Jatkamalla tällä sivustolla hyväksyt evästeet Lisätietoja

Tribe.fi käyttää evästeitä joka mahdollistaa sisällön personoinnin, tilastoinnin ja mainoksien esittämisen sivustolla.

Sulje