Keho ja Mieli

Nenähuuhtelu helpottaa nuhaoireita

24.3.2015
nenähuuhtelu

Nuhaflunssa on jokavuotinen riesa, mutta vasta tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa oireiden helpottamiseen nenähuuhtelua. Valveutunut terveydenhoitaja suositteli ostamaan nenähuuhtelukannun apteekista ja menetelmä olikin yllättävän yksinkertainen ja miellyttävämpi kuin uskalsin kuvitella. Voin suositella nenähuuhtelua ihan kaikille nuhaflunssasta, allergisesta nuhasta tai vaikkapa pölyisistä olosuhteista kärsiville. Suolaliuoksella nenän huuhteleminen on paljon luonnollisempi ja limakalvoille hellävaraisempi tapa kuin nenäsumutteiden käyttö.

Nenähuuhtelun historia kantaa kauas Intiaan ja nenähuuhtelu eli jala-neti on edelleen joogien käyttämä menetelmä, joka on osa henkilökohtaista päivittäishygieniaa. Menetelmä sopii erinomaisesti länsimaihinkin, sillä se helpottaa mm. poskiontelotulehduksen oireita, allergista nuhaa sekä nuhaflunssaa ja on siksi jo monien lääkäreidenkin suosittelema toimenpide erityisesti flunssakautena. Nenähuuhtelulla voidaan puhdistaa sieraimet myös epäpuhtauksista ja se on suositeltavaa, mikäli työskentelee pölyisissä olosuhteissa tai kärsii esimerkiksi siitepölyallergiasta. Myös keväinen katupöly voi olla tarpeellista poistaa sieraimista nenähuuhtelulla.

Nenähuuhtelu on toimenpide, joka yksinkertaisimmillaan on suolanesteen ryystämistä sieraimeen. Nenähuuhtelukannulla veden saa kuitenkin helpommin kulkemaan nenän väliseinämän takaa sieraimesta toiseen. Nenähuuhtelukannua pidetään hammasharjan kaltaisena henkilökohtaisena hygieniavälineenä, joten jos perheessä on useampia allergisesta nuhasta tai poskiontelo-oireista kärsiviä, kannattaa jokaiselle perheenjäsenelle hankkia oma kannu. Mikäli yhtä kannua käyttää kuitenkin useampi henkilö, kannattaa kannu keittää jokaisen käyttökerran jälkeen.

Nenähuuhtelussa käytetään suolavettä, jonka suolapitoisuus on mahdollisimman lähellä kehon omaa suolapitoisuutta. Monen nenähuuuhtelukannun mukana tulee mittalusikka suolalle, mutta tarvittavan suolamäärän voi laskea itsekin. Puhtaaseen kehonlämpöiseen veteen liuotetaan puhdistamatonta merisuolaa. Suolaliuoksen suolapitoisuus on 0,9%. Suolan käyttö on välttämätöntä nenähuuhtelussa, sillä suolaton vesi kuivattaa ja saattaa rikkoa herkkiä limakalvoja. Maustetut ja jodioidut suolat eivät sovellu käyttöön. Mikäli veden lämpötila tai suolan määrä ei ole oikea, menetelmä voi tuntua epämiellyttävältä. Oikein tehtynä nenähuuhtelu on vaivatonta eikä tunnu juuri miltään. Toimenpide suoritetaan lavuaarin yllä, leuka rinnassa ja kasvot alaspäin, jonka jälkeen kallistetaan päätä sivulle ja huuhteluliuos valutetaan kannulla ylemmästä sieraimesta sisään ja alemmasta ulos samanaikasesti suun kautta hengittäen. Kumpikin sierain huuhdellaan erikseen. Huuhtelun jälkeen loput vedet puhalletaan kevyesti nenästä sulkemalla vuorotellen sieraimet. Molempia sieraimia ei saa sulkea samanaikaisesti ja voimakasta niistämistä tulee välttää.

Nenähuuhteluun voi käyttää myös apteekissa myytäviä valmiita liuoksia.

Suomessa nenähuuhteluun voi käyttää vesijohtovettä, mutta muualla maailmalla vesijohtoveden turvallisuudesta kannattaa varmistua.

Lue myös muut flunssanhoitoon liittyvät artikkelimme:

Inkivääri, luonnon lääke vilustumiseen

Vihattu ja rakastettu valkosipuli

Saatat tykätä myös näistä

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti

Jatkamalla tällä sivustolla hyväksyt evästeet Lisätietoja

Tribe.fi käyttää evästeitä joka mahdollistaa sisällön personoinnin, tilastoinnin ja mainoksien esittämisen sivustolla.

Sulje