Keho ja Mieli

Uupumus ja sen jälkeen kohti parempaa

11.4.2017
uupumus

Uupumus. Kovin yleinen vitsaus tänä päivänä työelämässä. Pitkään ajattelin, että uupumus ei koske minua. Olin omasta mielestäni jotenkin sen yläpuolella. En siis mielestäni ole sen parempi ihminen kuin muutkaan, mutta en vain nähnyt, että uupumus voisi yllättää minut, ainaisen touhuajan ja puuhastelijan. Ymmärsin kyllä, että ihmiset voivat uupua, mutta eihän se koske minua. Paljon tuntuu ympärillä ihmisillä olevan uupumusta ja jopa niin pahaa, että joutuvat jäämään pitkälle sairaslomalle. Ja toisaalta mietin mielessäni, että mikä siinä nyt voi olla ettei jaksa? Minuakin välillä väsyttää mutta enhän minä nyt uuvu! Näin ajattelin pitkään ja porskutin eteenpäin. Voin huonosti, suoritin elämääni ja väsyin koko ajan vain enemmän. Mutta ihmeellistä kyllä kaikista fyysisistä oireista huolimatta en nähnyt omaa tilannettani.

Viisas elimistömme

Fyysisiä oireita minulla nimittäin oli. Ihmisen elimistö on viisas, mutta pitkään ja hartaasti ja kovin taidokkaasti sitä ihminen sulkee silmänsä kaikelta. Olo oli vetämätön ja jatkuvasti väsynyt ja kireä. Minä, ihminen, joka on aina pitänyt liikunnasta, en jaksanut enää liikkua. Kuntonyrkkeily oli jätettävä pois, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut niin kovalla sykkeellä tekemistä. Kroppa kävi ylikierroksilla ja kova treeni ei enää rentouttanutkaan vaan päinvastoin tuli hirveä olo. Vaihdoin kovat treenit metsässä kävelyyn, kun koin, että pakko päästä johonkin rauhoittumaan. Hidastamisesta huolimatta juoksin puolen vuoden aikana muutamia kertoja sydänfilmissä, kun olin aivan vakuuttunut, että minulla on sydänvika. Eihän nyt sellainen puristus rinnassa voi olla mitään muuta! Tai hain unilääkkeitä lääkäriltä, kun en saanut nukuttua. Päivällä unohdin kätevästi asioita töissä ja illalla tai yöllä ne sitten palasivat mieleen ja uni sai väistyä. Ei vaan pystynyt nukkumaan. Ja aamulla sitten taas töihin muutaman vaivaisen nukutun tunnin jälkeen. Närästys ja migreeni tulivat tutuiksi myös. Pyysin päästä verikokeisiinkin, jos vaikka on veriarvot pielessä, kun aina väsyttää eikä mikään tunnu mielekkäältä. Lopulta alkoi hiukset lähteä päästä ja eräs kaunis päivä töissä en vaan enää saanut tehtyä mitään. Itku tuli, eikä loppunut. Työn alla oli jokin ihan perusrutiini juttu, mutta en vain saanut tehtyä sitä. Ajattelin, että miten tämä on mahdollista?! Enhän minä väsy! Yritin istua hetken ja hengitellä ja ajattelin, että kohta tämä menee ohi. Mutta eipä mennyt ohi yrityksestä huolimatta ja niin vain pääsi käymään, että uupumus yllätti ikiliikkujan ja tehopakkauksen. Minä olin siis pitkään se ulkopuolisten silmissä energinen, positiivinen ja iloinen. Kotona olin kyllä ihan jotain muuta. Mutta en vain osannut antaa periksi ja nähdä omaa tilannettani. Sitä kuinka huonosti oikeasti voin, kuinka väsynyt olin ja miten uupumus oli ottamassa minusta yliotteen. Mutta pysähdys tuli. Totaalinen stoppi. Ja nyt voin todeta, että hyvä niin.

Pysähdys

Jäin pitkälle sairaslomalle. Siis minä, joka en väsy. Uupumus oli kuitekin yllättänyt minut. Totaalisesti. Ensimmäiset pari kuukautta meni täysin vain sohvan pohjalla ja arkiset kotiaskareetkin tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Oli päiviä, jolloin en vain päässyt edes ulos. Vaikka lääkäri ohjeistikin, että yritä ulkoilla edes kerran päivässä. Mutta sekin tuntui hetkittäin olevan liikaa. Niinpä nukuin, makasin ja lepäsin. Kumma kyllä nyt sitä unta sitten riitti. Kun vihdoin olin antanut luvan itselleni vain olla, niin nukuin kellon ympäri ja vielä päikkärit siihen päälle. Pikkuhiljaa aloin saada voimaa niin, että jaksoin jopa puuhastella jotain. Oli yksittäisiä päivä, että kävin lenkillä, pyykkäsin hieman ja tein ruoan. Ja yleensä tuollaisen päivän jälkeen tuli taas päiviä, etten taas jaksanut yhtään mitään. Tunsin olevani täysin hyödytön ja turha. Jäänkö tällaiseksi? Tuon kauden jälkeen pikkuhiljaa opin määrittämään itseäni uudelleen. Olen ihan hyvä ja hieno ihminen vaikka en aina teekään koko ajan jotain. Ahaa! Mikä oivallus! Tässä hetkessä koen, että oli hyvä, kun tuli tuo stoppi. Hyvä, että jouduin pysähtymään ja katsomaan elämääni uudelleen. Nimenomaan jouduin pysähtymään. Helppoa tuo pysähtyminen ei ole ollut ja varmasti yhä tulee olemaan vaikeita aikoja. Mutta pohjakosketus on nyt nähty. Nyt on vain yksi tie ja se on ylöspäin. Olen oppinut ihan vain olemaan ja tajunnut, että pieni lepo ja pysähtyminen eivät välttämättä tarkoita laiskottelua vaan silloin oikeasti on aikaa myös ajatuksille ja omille tunteille. Opettavaista tällaiselle suorittajalle. Ja koska kertaalleen on akut täysin tyhjennetty niin nyt osaan kuunnella itseäni paremmin ja otan niitä hetkiä, jolloin lepään enkä sovi mitään menoja. Olen ymmärtänyt, että vanhaan ei ole paluuta vaan nyt on uusi tahti elämässä. Vähän hitaampi ja omia rajoja kunnioittava tahti.

Toivoa on

Toivon, että sinä, joka tätä luet, olet viisaampi ja osaat kuunnella itseäsi paremmin kuin minä osasin. Jos taas tuntuu, että kuulostaa tutulta, niin toivon, että tästä kirjoituksestani on sinulle apua. Itse näen elämäni nyt useamman kuukauden sairasloman jälkeen valoisana. Toivoa on ja ilo on palannut elämääni. Pystyn näkemään, että elämässäni on vaihtoehtoja eri tavoin ja yksi uusi ja mielestäni hieno asia on esimerkiksi tämä kirjoittaminen. Toivon, että pystyn näillä teksteilläni auttamaan muita tai kenties tuomaan ajatuksia, joista voi olla sinulle hyötyä. Minä osaan nyt olla lempeämpi itseäni kohtaan. Pystyn pysähtymään tarvittaessa, osaan olla paremmin läsnä perheelleni ja olen mielestäni saanut uuden suunnan elämääni. Se mitä se tuo tullessaan selviää ajan kanssa mutta nyt, juuri nyt, minulla on hyvä olla. Toivon myös taitoa kuunnella itseäsi sekä iloa ja voimaa sinulle, joka tätä luet.

Saatat tykätä myös näistä

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti

Jatkamalla tällä sivustolla hyväksyt evästeet Lisätietoja

Tribe.fi käyttää evästeitä joka mahdollistaa sisällön personoinnin, tilastoinnin ja mainoksien esittämisen sivustolla.

Sulje